Sherlocked

Minulla on tapana kehittää enemmän tai vähemmän naurettavia pakkomielteitä satunnaisiin asioihin aina silloin tällöin. Joskus se kohdistuu karkkeihin, joskus hedelmiin, joskus musiikkiin, joskus telkkariin. Äitini nauraa viiden biisin soittolistojani, joita saatan soittaa tuntitolkulla kyllästymättä vähääkään. Kerran join muutaman päivän ajan pelkästään omenamehua. Seuraavaksi appelsiinimehua. Kuuntelin Nick Caven keikan jälkeen 2 kuukautta pelkästään Push the Sky Away-levyä. Nuorempana muistan ajan, jolloin minun oli pakko saada päivittäin MilkyWay-suklaapatukka. Sekä Downton Abbey että True Blood ovat laittaneet päiväjärjestykseni vinksalleen.

Kuitenkin! Viimeisimpänä villityksenä Uusi Sherlock, BBC:n moderni Sherlock Holmes. Näin kolmannen kauden ensimmäisen jakson telkkarista ja olin koukussa. Pari päivää sitten otin Netflixin jotta voisin katsoa aikaisemmat jaksot. Hyvä vai huono, mutta illat on sen jälkeen väistämättä venyneet yli puolen yön, kun en voi jättää jaksoa kesken (kuka muka voi?). Pari iltaa sitten annoin itselleni luvan olla puoleenyöhön asti hereillä ja vannoin meneväni heti sen jälkeen nukkumaan. Sitten jäi ensimmäisen kauden viimeinen jakso niin jännään kohtaan, että olin oikeasti vähällä vipata läppärini huoneen toiselle puolelle suututtuani lopputeksteille, noh, suhteettoman paljon. Arvatkaapa tuliko uni kun kävin sellaisilla kierroksilla.

No kuitenkin, tämä on paras sarja vähään aikaan. Kannattaa katsoa.

I am obsessed with Sherlock.